Oppilaat oli ajettu nukkumaan, olihan huomenna koulupäivä! Harryn jalkoja särki; hän ei ollut pitkin aikoihin kävellyt itäsiiven korkeimman tornin seitsemänteen kerrokseen, missä Rohkelikon oleskeluhuone sijaitsee. Portaatkin päättivät olla kettumaisella päällä ja vaihdella asentoaan vähän väliä.

"Kuka se Saara oli?" Ron kysyi.

"Zara", Hermione tokaisi, "eikä mitään hajua. Ei varmasti ole täältä päin, ei tunnistanut Dumbledoreakaan."

"Miksiköhän hän näytti niin pelokkaalta? Ja mistä hän putosi?" Harry mietti. 

Hermione tiuskaisi: "Enhän minä voi tietää! Eikä voi kukaan muukaan. Kysytään joltain huomenna. Mennään nyt vain nukkumaan, huomenna on Kalkaroksen tunti, ja auta armias jos nukahdatte sielä... Menetätte ainakin sata tupapistettä!"

McGarmiwa ja Kalkaros oli kutsuttu Dumbledoren työhuoneeseen. Mukana oli myös pelokas Zara. Dumbledore yritti parhaansa mukaan saada tytön olo kotoisaksi, mutta tehtävä osoittautui erityisen hankalaksi, varsinkin, kun hän hätkähti pienintäkin äännähdystä, ukkosen jylinästä puhumattakaan. Hän yritti pysyä pienenä varjona nurkassa; niin pienenä, ettei häntä huomattaisi. Mutta vaikka hän kuinka yritti sulautua seinien ruskeaan sävyyn, hän ei onnistunut: aina Dumbledore löysi hänet uudestaan kysyäkseen lisää kysymyksiä siitä, mistä hän oli tullut ja mitä hän niin kovasti pelkäsi. Mutta Zaralla ei ollut antaa vastauksia. Miten sellaisen voisi pukea järkeviksi sanoiksi saati lauseiksi? Joten Zara tyytyi olemaan hiljaa.

Kalkaros tuhahti ja pyöritti silmiään: "Ei hän sinulle mitään tule kertomaan. Olisi hyödyllisempää puhua seinälle."

"Hyvä on, Severus. Jos sinulla on parempi idea, ole hyvä, ja jaa se kanssamme", Dumbledore ärähti. Mutta ei Kalkaroksella ollut. Sen sijaan hän tyytyi kuiskailemaan jotain, mitä Zara ei kuullut kunnolla. 

"Me emme tiedä hänestä mitään. Hän voisi vakoilla itse Tiedätte-kyllä-kenelle!" ainoastaan tämän Zara kuuli. Vaikka hän ei tarkalleen tiennyt, kuka Tiedätte-kyllä-kuka oli, eikä oikeastaan halunnutkaan, mutta tiesi hänen olevan pahasta. 

Keskustelu oli hyvin pitkä ja harras. Kalkaros halusi lähettää Zaran matkoihinsa, kun McGarmiwasta järkevintä olisi pitää hänet koululla, ainakin, kunnes hän olisi taas täysissä järjissään.

Professorien väiteltyä tovin, Dumbledore kohotti kätensä: "Riittää! Olen tehnyt päätökseni." Sitten hän käveli taas Zaraa kohti, laskeutui tämän tasolle, ja puhutteli tätä ystävälliseen sävyyn: "Zara, haluaisitko liittyä koulumme oppilaaksi?" Zara pohti muutama sekuntia. Hän ei tuntenut ketään. Hän ei tiennyt kenestäkään mitään. Toisaalta koulu oli suuri, täällä oli monta mahdollista piilopaikkaa kivelle. Eikä kukaan heistä vaikuttanut ilkeältä, paitsi ehkä Kalkaros. Tämä saattoi olla hänen paras mahdollisuutensa. Hän nyökkäsi, ensin epävarmasti, mutta sitten yhä määrätietoisemmin. Hän yhdisti siihen tavut kyl ja läKyllä, ja kiitti perään. 

"Mainiota!" huudahti Dumbledore. "Ensin sinut on tietenkin lajiteltava, mutta se ei liene ongelma."

Lajitteluhattu asetettiin Zaran päähän, ja heti se alkoi riimitellä:

      "Kas näin, kas näin,

      vielä oli yksi jäljelläin.

      Mihinkö hän sopisikaan,

      Luihuiseen ei ainakaan.

      Puskupuhkaan ei toimisi,

      Entä sitten Korpinkynsi?

      Ei. Sinä kuulut Rohkelikkoon,

      muiden urheiden joukkoon."

Ja niin hattu kajautti kovaan ääneen: "Rohkelikko!", ja rehtori taputti.

"Niin arvelinkin", hän sanoi.