Seuraavana päivänä Zara liittyi muiden rohkelikkojen joukkoon liemitunneille. Hänen kouluasunsa ei ollut vielä tullut postissa, joten hän käytti koululta löytynyttä vanhaa riepua, mikä oli vielä kaiken lisäksi liian iso pienehkölle tytölle, ja joutui nostelemaan hamettaan vähän väliä. Harry katsoi omasta pöydästään Zaran pöytään, jossa tyttörassu istui yksin. 

Hän sääli tätä, ja hetken aikaa miettikin, pitäisikö mennä juttelemaan tälle, kunnes Ron tuuppasi poikaa olkapäähän ja havahdutti tämän: "Hei! Älä tuijota sitä!" ja Ron oli oikeassa. Oli epäkohteliasta tuijottaa ihmisiä. Sitä paitsi, hän oli oppitunnilla. Oli kai parempi edes yrittää oppia jotain, kuin vain istua ja miettiä, mitä sanoisi, kun ei kuitenkaan mene ja sano sitä. 

Taululle oli ilmestynyt kuva neliapilasta. Hermione viittasi. Nyt oli ilmeisesti jonkun kysymyksen aika. Sen sijaan, että Kuhnusarvo olisi valinnut Hermionen vastaamaan, hän osoitti Harrya.

"Herra Potter, osaisitko sanoa, mihin kyseistä kasvia voi käyttää?" professori virkkoi. Harry pohti hetken, voi taivas, nyt olisi tarvittu kaikkea sitä tietoa, mikä kerrottiin hänen ollessaan puoliunessa.

"Varmaankin joku, mihin liittyy onnekkuus", hän vastasi hetken pohdittuaan. Kuhnusarvo naurahti ja nyökkäili.

"Totisesti, totisesti... Neliapilaa voi  käyttää hyvinkin moneen eri tarkoitukseen, esimerkiksi..." Ja taas Harry vaipui omaan pieneen maailmaansa. Opiskelijana Zara oli ahkera mutta hiljainen. Hän keskittyi tekemään muistiinpanojaan. Niin kai pitäisi Harrynkin, joka käänsi taas päänsä kohti kirjaansa, ja yritti lukea sitä. Tuntui, kuin jokaisessa kirjaimenvälissä olisi kolme lisäkirjainta, ja hänen pitäisi vieläpä saada selvää tekstistä. Mutta jokin Zarassa sai Harryn pään kääntymään yhä uudestaan tyttöä kohti. Hänessä oli jotain. Jotain, mitä Harry ei osannut selittää kunnolla. Jotain, mitä Harry ehkä hieman jopa pelkäsi, mutta jotain, mistä Harry... piti.

"Merlinin parta! Onko kello jo noin paljon? Lähtekääpäs jo, lapsoset, niin ette kaikki menetä tupapisteitä minun takiani!" Kuhnusarvo huudahti taskukelloaan vilkaistessaan. Keskustelu alkoi välittömästi. Ympäriltä kuuli reppujen avautuvan. Harryllä kesti hieman saada tarvikkeensa kasaan, joten Ron ja Hermione päättivät mennä edeltä.

Kävi ilmi, että myös Zaralla oli vaikeuksia saada omat kirjansa ja kynänsä  järjestykseen, ja näin ollen heille järjestyi hieman kaksinkeskeistä aikaa. Oikeastaan se oli aika kiusallista; kumpikaan ei tiennyt, mitä sanoa. Harry oli jo melkein helpottunut, kun sai omat tavaransa ahdettua täpötäyteen laukkuunsa, kunnes meni ja pudotti vahingossa Zaran lyijykynän lattialle. Molemmat kurottivat nostaakseen sen, ja löivät päänsä.

Zara naurahti: "Mikä elokuvaklisee!" Harry yhtyi nauruun, sillä olihan se aika kliseistä. Hän ojensi kynän takaisin Zaralle, joka otti sen vastaan ja kiitti. Tyttö siirsi karanneen, vaalean hiussuortuvan takaisin korvansa taakse suojaan. Hän puri huultaan ja katsoi varpaitaan. Hetken oli aivan hiljaista. Harry vannoi kuulevansa jomman kumman sydämen lyönnit.

Harry päätti rikkoa tämän: "Pitäisikö meidän..." "...mennä tunnille?" Zara lopetti Harryn kesken jääneen lauseen.

"Aivan", nyökkäsi poika. Zara vilkaisi vielä kerran jalkojaan, jätti sitten luokkahuoneen vilkaisten vielä pikaisesti taakseen, eikä Harry ollit varma, katsoiko hän 1) että oli ottanut kaikki tavaransa mukaan vai 2) häntä itseään. Jälkikäteen muistellessa Harry haluaa usein ajatella Zaran vilkaisseen taakseen vaihtoehto 2:sta varten.